Scandic Trans laajentaa Mustasaaressa

Mustasaaren pääkonttorilla Vaasan kupeessa tapahtuu. Kivenheiton päässä 8-tiestä sijaitsevien toimitilojensa laajentuessa Scandic Trans pystyy jatkossa entistä paremmin palvelemaan seudun yrityksiä. Kolmivaiheinen rakennusprojekti käsittää lastauslaitureiden ja varastotilan rakentamisen terminaalitoiminnan käyttöön, toimistotilojen laajentamisen sekä energiaratkaisuihin ja ympäristöön liittyviä toimenpiteitä.

- Uudistuksen myötä pystymme hyödyntämään tontin kokonaisuudessaan. Samalla voimme tarjota toimivampia logistiikkapalveluja uudelleenlastausta tarvitseville pienille ja keskisuurille yrityksille niin paikalliseen jakeluun Pohjanmaalla kuin myös kansainvälisiin kuljetuksiin. Lisäksi saamme käyttöömme tilavammat, joustavammat ja nykyistä tarkoituksenmukaisemmat toimistotilat, kertoo toimitusjohtaja Mikael Löfqvist.

Scandic Transista tulee Mustasaaren pääkonttorin laajennuksen myötä entistä parempi B2B-kumppani yrityksille, joiden tavaravirrat eivät mene suoraan loppuasiakkaalle, vaan vaativat uudelleenlastausta ennen jatkokuljetusta.

Projektin ensimmäinen vaihe saatiin päätökseen jo viime syksynä. Tontilla toteutettujen maanrakennustöiden lisäksi kiinteistölle asennettiin maalämpö ja rakennettiin kolme lastauslaituria jo olemassa olevan, niin ikään uudistetun varastohallin yhteyteen.
- Nykyiset varastotilamme on mukautettu uuden suurasiakkaamme, osaa tiloista vuokraavan Hartwallin tarpeisiin, ja hallin yhteyteen on rakennettu kolme lastauslaituria, Löfqvist kertoo ja jatkaa:
- Monet yritykset kokevat logistiikan isona haasteena ja juuri siinä me voimme olla avuksi hoitamalla uudelleenlastaukset jatkokuljetusta varten niin kotimaan sisällä kuin koko Eurooppaan. Meillä on useita vastaavassa tilanteessa olevia asiakkaita, joiden kanssa teemme yhteistyötä. Esimerkiksi kaikkien tuntema Maalahden Limppu on ponnistanut pienimuotoisesta toimijasta merkittäväksi vientiä harjoittavaksi yritykseksi.

Toimistotilojen laajennus käynnistyy tulevana kesänä. Laajennus käsittää 500 m2 kahdessa tasossa ja se mahdollistaa koko henkilöstön työskentelyn samassa kerroksessa, kun taas alakertaan rakentuu yrityskeskus yhteistyökumppaneiden ja muiden yritysten käyttöön.

Hankkeen toinen vaihe käynnistyy tulevana kesänä, jolloin Scandic Trans laajentaa toimistotilojaan kahteen kerrokseen yhteensä 500 neliöllä.
- Toistaiseksi kasvu on tapahtunut kiinteistön rajojen puitteissa, mutta nyt seinät tulevat vastaan. Tarvitsemme suuremmat ja joustavammat tilat.
Laajennus tuo mukanaan monenlaisia synergiaetuja.
- Saamme nykyaikaisen toimiston, josta löytyy yhteisiä avoimia tiloja spontaaneihin kohtaamisiin, lisää neuvottelutiloja sekä hiljaiseen työskentelyyn sopivia tiloja. Muutostyön ansiosta meille avautuu erinomaiset mahdollisuudet uusien yhteistöiden käynnistämiseen. Panostamme aktiivisesti ympäristöajatteluun, äänihaittojen vähentämiseen ja valaistussuunnitteluun. Jo asennetun maalämmön lisäksi tiloissamme valmistellaan aurinkosähköjärjestelmän käyttöönottoa sekä uusitaan ilmastointijärjestelmää. Kaikki rakennusprojektissa käytetyt materiaalit ovat luonnollisesti ympäristöystävällisiä ja kierrätettäviä, Löfqvist jatkaa.

Byggservice Kronqvist Ab on rakentamisen pääurakoitsija. Aloituskokous pidettiin 6. toukokuuta, ja rakennustyöt alkoivat pian sen jälkeen.
- Ympäristöajattelu on luonnollisesti vahvasti läsnä koko prosessissa ja käyttämämme materiaalit ovat mahdollisimman pitkälle ympäristöystävällisiä ja kierrätettäviä, toimitusjohtaja Mikael Löfqvist kertoo.

Toimiston laajennus käsittää 2 x 250 m2 toteutettuna kahteen kerrokseen. Laajennuksen valmistuttua yrityksen koko henkilöstö työskentelee samassa kerroksessa, kun taas alakerran tilat on suunniteltu palvelemaan yhteistyökumppaneiden ja muiden pienempien yritysten tarpeita. - Tarkoituksena on luoda eräänlainen yrityskeskus – logistiikkahubi – ja ensimmäisenä kiinnostuksensa ilmaisevilla yrityksillä on myös mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa tilojen suunnitteluun, Löfqvist kertoo.
Kolmannessa ja viimeisessä vaiheessa kiinteistön eteläpuolelle poikittaissuuntaan nousee täysin uusi varastorakennus.

- Suuren korkeavaraston yhteyteen tulee lisää lastauslaitureita mahdollistaen täysimittaiset tavarankäsittely- ja terminaalipalvelut. Tavoitteena on, että viimeinen vaihe saataisiin käyntiin jo kakkosvaiheen aikana, Löfqvist sanoo.

Teksti ja kuva: Anna Sand

Uutiskirjeemme

Haluatko olla ensimmäinen, jolla on viimeisimmät Scandic Transin uutiset? Tilaa uutiskirjeemme!

Yrityslehtemme

Delivered

2020
Lataa ››

Aiheeseen liittyvät uutiset

Kiitos rekisteröinnistäsi! Lomake toimitettiin ongelmitta. Tarkista vahvistusta Saapuneet-kansiostasi.